artPad

Urheilua, musiikkia, miksei jotain muutakin? Keskustelua aiheesta kuin aiheesta.
Post Reply
Merdyann
Posts: 18
Joined: 30.3.2008 20:50
Location: Tampere

artPad

Post by Merdyann » 30.3.2008 21:00

Epäilin, että samankaltainen aihe voisi jossakin tämän forumin syövereissä jo sijaita, mutta ainakaan hakua apua käyttäen ei silmään osunut mitään vastaavaa, joten päätin luoda aiheen itse. Jos threadia em. otsikolla on jo olemassa, niin olen pahoillani.

artPad on monille tuttu piirrustustyökalu, jossa piirretään "paperille" hiirtä liikuttaen. Valittavana on kolme eri työkalua; pensseli, roiske ja tekstityökalu. Värivalikoima ei ole järin laaja, mutta peittoa voi säädellä ja näin saada aikaan eri sävyjä. Myös työkalujen kokoja voi säädellä kuudesta eri vaihtoehdosta. Kuvaan saa liitettyä vasemmalta navigaatiosta myös kehykset.

Image

Lisäksi muiden töitä voi tarkastella tekovaiheittain ja saada niistä omiin töihin hyviä vinkkejä! Oman kuvan voi myös tallentaa ja lähettää kaverille. Kokeilin mallin vuoksi tehdä artPadilla jotakin, ja sujui omasta mielestäni ihan hyvin. Kuvassa kaikki lukuunottamatta bordereita on tehty itse artPadilla. Työn teko kesti kymmenisen minuuttia eli enemmän vaivaa näkemällä saa aikaan varmasti jotakin paljon hienompaa. Tallennussysteemissä oli jotakin vikaa, joten tyydyin screenshottiin:

Image

Vinkkejä, kommentteja ja keskustelua! Lisätkää ihmeessä myös omia töitänne.

» http://artpad.art.com/artpad/painter/
We care about quility of forums.

Post Reply