Suomifanit

seepra
Posts: 187
Joined: 18.4.2006 17:05
Location: Vantaa

Re: Suomifanit KOKOUS

Post by seepra » 27.6.2009 19:59

Ihan mainio idea perustaa faniyhdistyksiä. Kuitenkin muutaman yhdistyksen aikanani kasaanlaittaneena kehoitan hieman miettimään asioita tarkemmin.

Ihan ensiksi tuli mieleen tuo raha:
Tiesittehän, että yhdistyksen perustamiskokouksessa pitää tehdä perustamispäätös, jonka jälkeen anomus yhdistyksen kirjaamisesta tehdään yhdistysrekisteriin. Kokouksessa tulee myös hyväksyä säännöt - jotka myös liitetään anomukseen. Säännöt tulee olla erittäin tarkasti yhdistyslain mukaiset. Ekalla kerralla tein ne kolmeen kertaan uusiksi.

Tuolloin ei rekisteröityminen maksanut mitään. Nykyään maksaa.
Googlella löytää taas jokainen kapulakieltä ja lakitekstiä.

Asiat ei aina muutenkaan ole helppoja sen jälkeen kun on "oikea" yhdistys kasassa.
Annan esimerkin.
viking1 wrote:Mitä ohjelmassa (Puheenjohtajan ja johtokunnan valinta, sääntömääräisten asioiden läpikäyminen toiminnan sekä tilin ja RY.-listauksen koskevien asioiden, kuten hinta, tarkastelu)
Kokouksesta on oltava (ennakkoon) yhdistyslain mukainen esityslista olemassa.
Vähintään kaikki laissa määrätyt seikat on käsiteltävä - tai ainakin ne on näyttävä pöytäkirjasta, joka menee anomuksen liitteenä.

viking1 wrote:Jos tapahtumaa ei saada ilmaitteeksi johtuen esim tarjonnasta tai tilamaksusta niin esitän 5 euron kolehtia paikalle tuleville. (joka sitten vähennettäisiin jäsenmaksusta aikanaan.)
Toinen esimerkki. Sulkeissa oleva ehdotus mainitun summan vähentämiseksi jäsenmaksusta on laiton. Jäsenmaksun on oltava tasapuolisesti kaikkia koskeva ja se on suoritettava kaikkien osalta samalla tavalla. Siis mikäli kyseessä on sääntöjen määräämä jäsenmaksu eikä siitä säännöissä ole mainittu poikkeamia.



Ihan vain muutamia esimerkkejä mainitakseni noista mahdollisista kompastuskivistä...
Mutta kuten sanoin idea on hyvä - kuka vaan jaksaa tehdä tuon kaiken duunin.

User avatar
viking1
Posts: 1353
Joined: 2.9.2008 04:50
Location: Helsinki Tuo kaunis kotikaupunki
Contact:

Re: Suomifanit

Post by viking1 » 29.6.2009 14:47

khm...koska ilmeisesti sulla on tiedossa nuo asiat niin welcome to the jungle..
Tosin voin sanoa että olen asiasta hyvin perillä... Yritän myös saada verottajan uskomaan että yhdistys on ns: yleishyödyllinen yhdistys eikä näin ikään olisi verovelvollinen... (ennakkotapaukset huomioiden, asia on mahdollinen.)

Yhdistys asioiden kanssa ei todellakaan tässä aleta pelleilemään vaan kuten jo ilmaisitkin, seepra, kaikki tullaan tekemään virallisten säädösten mukaan tai ei siitä tule hittojakaan...
http://idanposse.nettisivu.org
IdänPossen faniryhmä FBssä ylittänyt 50 kannattajan rajan.

seepra
Posts: 187
Joined: 18.4.2006 17:05
Location: Vantaa

Re: Suomifanit

Post by seepra » 2.7.2009 09:02

Kiitos kutsusta, mutta jätän väliin. Ensiksikään tuomaritoiminnassa ei tueta mitään joukkueita, mutta suurempana syynä on ajan käyttely kaikenlaiseen muuhun pikkuhommaan. Kuten jo aiemmin sanoin, niin ehdottomasti hienoa että tällaista suunnitellaan ja ehkäpä saadaan aikaankin. Yleishyödyllisyyden saavuttaminen ei tule olemaan vaikeaa, kunhan säännöissä ei ole mitään liikentoimintaa sallivaa tai tukevaa.

User avatar
Tuoppi
Posts: 4455
Joined: 17.8.2003 15:45
Location: Tampere
Contact:

Re: Suomifanit

Post by Tuoppi » 15.7.2009 23:17

Suomen jalkapallon ja lentopallon maajoukkueiden kannattajat näkyvät tekevän yhteistyötä keskenään ja ainakin futisfanit ovat käyneet lentispeleissä kannustamassa.

En toki kannatustoiminnasta (enkä mistään muustakaan asiasta) mitään ymmärrä, mutta kenties tällainen lajien välinen yhteistyö voisi auttaa myös sb-maajoukkueen fanitoiminnan käynnistämistä.
JiiKoo wrote:Miksi kaikilla on nykyään allekirjoituksessa jokin kommentti minkä joku toinen on joskus sanonut foorumilla?
Vuoden forum-nisti 09' mjötööh

User avatar
viking1
Posts: 1353
Joined: 2.9.2008 04:50
Location: Helsinki Tuo kaunis kotikaupunki
Contact:

Re: Suomifanit

Post by viking1 » 19.7.2009 14:44

Itseasiassa mun on pitäny tonne suomifaneille jo aikoinaan (no vaan kuukaus sit) lähettää kyselyä onko ne kiinnostunu tällasesta toiminnasta etenkin kun kotikisat lähestyy..
http://idanposse.nettisivu.org
IdänPossen faniryhmä FBssä ylittänyt 50 kannattajan rajan.

User avatar
viking1
Posts: 1353
Joined: 2.9.2008 04:50
Location: Helsinki Tuo kaunis kotikaupunki
Contact:

Re: Suomifanit

Post by viking1 » 9.9.2009 06:50

Herätellääs vähän tätä ajatusta. Spämmin turnauksen/liiton pääsihteeriä tässä ja hän lupaili palata asiaan liiton kannasta faniyhdistystä kohtaan. Jalkapallofaneilta on ollut kysymystä yhteistyöstä SuomiFani organisaationsa (RYn) kautta
He eivät ole palailleet asiassa lainkaan, eikä asia ole niin vanha edes että odottaisin pikaisia palaamisia.

Muutaman tyypin kanssa on tullut asioista puhuttua...jotka eivät tosin kuulu millään osa-alueella salibandyyn, mutta ovat halukkaita Ruotsin kaato-operaatioon!!!

Isosta bandiksestakin on vähän puhuttu. Jos asiasta vielä lähettäisi kyselyn pääkaupunkiseutulaisille jääkiekkofaniyhdistyksille josko heiltä saisi tähän myös apua.

Tätä sietäis oikeestaan lähteä jo nyt vähän kehittämään lisää. ainakin voisi puhua että ollaan riittävän aikaisessa liikkeellä
http://idanposse.nettisivu.org
IdänPossen faniryhmä FBssä ylittänyt 50 kannattajan rajan.

JiiÄnn
Posts: 177
Joined: 22.4.2006 14:44
Contact:

Re: Suomifanit

Post by JiiÄnn » 10.9.2009 12:26

Hyvältä idealtahan tämä kuulostaa. Käytännössä ainoa keino saada edes jotenkin organisoitua kannustusta on kuitenkin porukan rekrytointi salibandypiirien ulkopuolelta. Salibandyn puolella kaikki on vielä niin lapsenkengissä, että maajoukkueen faniyhdistystä on melko turha pyrkiä kasaamaan, varsinkaan vain yhden aktiivin toimenpitein.

Suomen paras ja ainoa todellinen kannattajaryhmä on Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajat(SMJK). Mielestäni paras tapa saada tunnelmaa todennäköiseen finaaliin Suomi-Ruotsi olisi juuri SMJK:n mukaan saaminen. Kyseinen ryhmähän on tehnyt vierailuja myös lentopallomaaotteluihin, kun heitä on sinne pyydetty. Jos salibandyn MM finaaliin saataisiin mukaan esimerkiksi 100 SMJK:laista organisoituine kannatuslauluineen, voisi tähän porukkaan lyödä mukaan ne harvat salibandyfanit jotka uskaltavat kannustaa omiaan. Tätä kautta myös muut salibandyfanit saattaisivat saada motivaatiota myös oman fanitoiminnan aloitteluun.

Eri asia sitten on se, kiinnostaako futisfaneja "sählyn" katsominen? Onko salibandy liian lähellä "jääkendoa" jota ei ainakaan mennä katsomaan jalkapallopiireissä? Kannattavinta olisi mielestäni saada neuvoteltua liiton kanssa tuntuvat alennukset lippujen hintoihin SMJK:n jäsenkorttia vilauttamalla. Lisäksi porukalle tulisi varata oma katsomonosa käyttöön.

Paras keino herätellä ajatusta jalkapallofanien keskuudessa on todennäköisesti Futisforum2:lla mainostaminen ja keskustelun herättäminen. Ja ei, nyt ei todellakaan ole liian aikaista aloitella tämän asian järjestelyä. Mitä nopeammin asia saadaan esim. futisfoorumilla pöydälle, sen parempi!
Trackers jyrää!

User avatar
Tuoppi
Posts: 4455
Joined: 17.8.2003 15:45
Location: Tampere
Contact:

Re: Suomifanit

Post by Tuoppi » 11.9.2009 19:56

Futisfoorumilla voi tosiaan tulla naureskelua vastaan, mutta kannattaa toki yrittää. Suhtautuminen "sählyyn" on vähän...nuiva. Se kun yhdistetään helposti jääkiekkoon. Plus, Vuoden Sykähdyttävin Urheiluhetki-kisan tappio varmaan on vielä mielissä :wink:

Missä vanha käyttäjämme Thierry kun häntä kaivataan?
JiiKoo wrote:Miksi kaikilla on nykyään allekirjoituksessa jokin kommentti minkä joku toinen on joskus sanonut foorumilla?
Vuoden forum-nisti 09' mjötööh

User avatar
viking1
Posts: 1353
Joined: 2.9.2008 04:50
Location: Helsinki Tuo kaunis kotikaupunki
Contact:

Re: Suomifanit

Post by viking1 » 11.2.2010 16:08

Jutteluna ja sen lähtökohtana on tällä hetkellä FinnCamppenin riita-asia.
EFThen on tavoite saada suomifaneille (ja muutenkin) paikattomat katsomot. Suomifaneja varten olisi tarkoitus nimetä käyttökatsomo jompaan kumpaan kulmaan VIP-katsomon alapuolelle vaihtopenkkejä vastapäätä. kapasiteettinä muutama sata.
http://idanposse.nettisivu.org
IdänPossen faniryhmä FBssä ylittänyt 50 kannattajan rajan.

User avatar
Tuoppi
Posts: 4455
Joined: 17.8.2003 15:45
Location: Tampere
Contact:

Re: Suomifanit

Post by Tuoppi » 11.2.2010 17:14

Kampen ihan koolla. Paitsi jos tämäkin on jotakin omaa kieltäsi
JiiKoo wrote:Miksi kaikilla on nykyään allekirjoituksessa jokin kommentti minkä joku toinen on joskus sanonut foorumilla?
Vuoden forum-nisti 09' mjötööh

sam
Posts: 223
Joined: 4.5.2009 16:16

Re: Suomifanit

Post by sam » 18.2.2010 13:51

Suomen maajoukkueella ei kai ole juuri fanituotteita? Mitä niitä SabaStoressa on: avaimenperiä, kaulaliina, pipo... Saako niitä paitojakaan enää mistään?

-Runeboy-
Posts: 3606
Joined: 10.1.2007 16:34
Location: Helsinki

Re: Suomifanit

Post by -Runeboy- » 18.2.2010 16:53

sam wrote:Suomen maajoukkueella ei kai ole juuri fanituotteita? Mitä niitä SabaStoressa on: avaimenperiä, kaulaliina, pipo... Saako niitä paitojakaan enää mistään?
Ainakin Suomi-Ruotsi matseissa oli myynnissä. MM-kisoista sellasen saat sitten ostettua ellet jostain jo aikasemmin.
Vaisumassu wrote:Hei!
Huomasin tuossa foorumeille liittyessäni että nimesi alkuosassa on sana "Rune" ja ajattelin että josko pelaisit intternetti -peliä nimeltä RuneScape. Minulla on siellä oma nimimerkki ja hahmo ja olen pelannut jo kaksi vuotta.
Kiva tavata runeskeippaajia täältä foorumeiltakin! Voidaan vaikka joskus mennä harjoittelemaan ihan tonne runeskapemaailman puolelle :)

User avatar
viking1
Posts: 1353
Joined: 2.9.2008 04:50
Location: Helsinki Tuo kaunis kotikaupunki
Contact:

Re: Suomifanit

Post by viking1 » 19.2.2010 00:25

-Runeboy- wrote:
sam wrote:Suomen maajoukkueella ei kai ole juuri fanituotteita? Mitä niitä SabaStoressa on: avaimenperiä, kaulaliina, pipo... Saako niitä paitojakaan enää mistään?
Ainakin Suomi-Ruotsi matseissa oli myynnissä. MM-kisoista sellasen saat sitten ostettua ellet jostain jo aikasemmin.
Suomi-Ruotsi otteluissa sovittiin myös välineiden maahantuojan, eli FANITAVAROIDEN jälleenmyyjästä.
http://idanposse.nettisivu.org
IdänPossen faniryhmä FBssä ylittänyt 50 kannattajan rajan.

asasasas
Posts: 193
Joined: 2.7.2010 18:52
Location: HELL

Re: Suomifanit

Post by asasasas » 15.9.2010 15:53

oisi kiva saada majoukkue paita.
"hyvää kesää lämään yläpesään"

User avatar
viking1
Posts: 1353
Joined: 2.9.2008 04:50
Location: Helsinki Tuo kaunis kotikaupunki
Contact:

Re: Suomifanit

Post by viking1 » 24.9.2010 16:16

Kohta pitäis tulla EFT liput myyntiin käsittääkseni siinä pitäisi olla fanikatsomovaraus
http://idanposse.nettisivu.org
IdänPossen faniryhmä FBssä ylittänyt 50 kannattajan rajan.

Post Reply